Vapautuminen itämaisen lääketieteen aiheuttamasta demonista
Kirjoittanut Corinna Craft

Kun elämäni kymmenvuotinen harhapolku alkoi, kysyin Herralta, minkälaiset ovat mahdollisuuteni shiatsun (japanilaisen hieronnan) opettajana. Hän antoi minun nähdä häiritsevän unen, jossa astuin palkintokorokkeelle ja unohdin oppituntini. Oppitunnin sijaan kerroin unessa lyhyesti lihavan muotisuunnittelijan elämästä; hänen nimensä oli Lippincott ja hänen huuliinsa oli tehty pieleen mennyt kauneusleikkaus. Uni oli profetaalinen, minkä ymmärsin vasta jälkikäteen. Unen sanoma oli, että opettamani aine ei Jumalan silmissä antanut mitään ja se oli syytä unohtaa. Tulisin olemaan hämmentynyt ja sanaton niin kauan kuin jatkaisin tätä opettamista ja sen sijaan tulisin antamaan todistuksen siitä, kuinka Jumala vapautti minut tyhjästä jätteestä.

Olen ollut hierontaterapeutti 15 vuotta ja toteuttanut sekä länsimaisia että itämaisia hierontaperinteitä. Länsimainen hieronta perustuu anatomiaan, fysiologiaan ja erityisesti myologiaan (oppiin lihaksista, jänteistä ja lihaskalvoista eli fasciasta). Itämainen puolestaan perustuu kehon energiamalliin. Itselleni mieluisin itämainen suuntaus oli shiatsu. Shiatsu on japanilaista hierontaa, joka perustuu perinteisen kiinalaisen lääketieteen (TCM:n) periaatteille ja vaikuttaville tekniikoille. Kehityin shiatsun mestariksi ja opetin sitä useita vuosia joissain hierontakouluissa. Kirjoitin myös kirjan aiheesta ja arvostettu akateeminen julkaisija, Prentice Hall Health/Pearson Education julkaisi sen.

Noin vuosikymmenen ajan uppouduin aiheeseen ja minusta tuli sen asiantuntija. Pidin siitä, mutta minua turhautti tämän suuren investointini olematon tuotto. Aina kun tavoittelin hyvää, oikeaa tai reilua myyntiä, tai edes kompensaatiota työlleni, akateemiselle vapaudelleni, oppimiseen käytettyä aikaa; tai kun toivoin parempia mahdollisuuksia edistää työtäni tai edetä osaamistani vastaavalla tavalla, tämä estettiin. En ole koskaan joutunut niin pitkästi ja turhaan hakemaan kunnollisia, pysyviä, paikallisia opetustöitä. En myöskään ole saanut mahdollisuuksia tulla kansallisesti tunnustetuksi kiertäväksi kouluttajaksi. Jokin esti etenemiseni tällä saralla ja elämässäni yleisemminkin, mutta en käsittänyt, mikä se oli. Enpä tiennyt, että itse Jumala teki työni tyhjäksi suojellakseen minua ja muita. Jos nimittäin olisin menestynyt, olisin antautunut liian intensiivisesti pimeälle puolelle. Alussa Hän salli hieman menestystä toimeentuloni vuoksi sekä oppitunniksi orjuudesta ja vapaudesta, mutta lopulta Hän siirsi minut pois paikalta, jolla minulla olisi vaikutusvaltaa ihmisiin; en enää saanut julkisesti levittää tätä praktiikkaa. Viimeisinkin koulu, jossa opetin, meni nurin, enkä sen jälkeen saanut ohjastettua itseäni toiseen paikkaan. Heitin mielestäni mahdollisuudet opettaa, mutta olin tyytymätön ja hämmentynyt.

Johtuen yleisestä painostuksen ja jarrutuksen tunteesta omaan kutsuuni tai kohtalooni liittyen pyysin Jumalaa toteuttamaan taivaasta koston oman elämäni vastustajaa vastaan, Psalmin 103:6 mukaisesti: “Vanhurskaat ovat Herran teot, hän tuo oikeuden sorretuille.” Pian tämän jälkeen osallistuin seminaariin, jossa opiskeltiin sisäistä parantumista ja demoneista vapautumista presbyteerisen pastorin ja vapautuspalvelijan Gary Hixsonin johdolla. Mr. Hixsonilla ei ollut mitään tietoa minusta: hän ei tiennyt että toimin hierontaterapeuttina, vielä vähemmän että olen shiatsun asiantuntija. Tarjouduin vapaaehtoiseksi julkiseen demonstraatioon, ja kun minua lyhyesti haastateltiin kipukohdistani elämääni liittyen, hän sai tiedon sanan, ja tämä sana oli “shiatsu.” Olin hämilläni ja kiinnostunut. Harvat ihmiset ovat tietoisia shiatsusta, koska se on erikoisala. Kysyin: “Mikä shiatsussa on vikana?” Hän ehdotti, että se on demonista, mutta itse olin skeptinen tälle ajatukselle. Olinhan harjoittanut shiatsua jo vuosikymmenen täysin moraalisesti. Pidin sitä tehokkaana parantamisen taitona ja suhtauduin hierontaan Kristuksen parantamistyön ilmentymisenä kauttani. Mutta tuo tiedon sana oli niin tarkka ja erityinen — oli kuin mustasta hatusta olisi nostettu vaaleanpunainen kani! Vain Jumala olisi voinut antaa hänelle sellaisen tiedon sanan. Hän vangitsi uteliaisuuteni ja sai kunnioitukseni.

En varmaankaan olisi ollut kiinnostunut edes harkitsemaan sitä mahdollisuutta, että shiatsuun liittyvä demoni olisi ollut syynä jo kokemiini hankaluuksiin, ellen silloin olisi jo törmännyt niin moniin umpikujiin ja turhautumiin työssäni ja elämässäni. Olin valmis jollekin ilmestykselle, mutta samalla varsin realistinen sen suhteen, mitä odotin mahdollisesti tapahtuvan. Kerroin Hixsonille, että tarvitsen dramaattista manifestaatiota (demonin esilletuloa), koska mieleni järkeistäisi tai mitätöisi lievemmän manifestaation. Hixson pyysi minulta lupaa kutsua demonin esiin, mihin myönnyin, mutten odottanut mitään tapahtuvaksi. Aluksi mitään ei tapahtunut, mutta hetken kuluttua tunsin oudon muutoksen ja pyörteisen voimakentän pääni ympärillä. Mutta tämä ei ollut riittävä todiste vakuuttamaan minua, sillä jälkikäteen voisin järkeillä näiden tuntemusten johtuneen unettomuudesta, kofeiinista, matalasta verensokerista, stressistä, tai muusta mahdollisesta syystä, vaikkakaan en koskaan ennen ollut tuntenut itseäni niin henkisesti huonovointiseksi kuin juuri sillä hetkellä. Niinpä Mr. Hixson komensi demonia manifestoitumaan dramaattisemmin. Yhtäkkiä aloin hengittää työläästi ja läähättävästi, kuin korskuva hevonen, mikä laittoi sisuskaluni pumppaamaan vatsassani edestakaisin. Tämän jälkeen oikea käteni alkoi läpsyttää reittäni vasten. Sitten vasen jalkani alkoi jyskyttää maata vasten. Silmäni pullistuivat ja kasvoilleni tuli hurja ilme.

”Onko tuossa kaikki mihin pystyt?” Hixson kysyi demonilta, mutta itse olin kauhuissani. Miten ihmeessä demoni pystyi kaappaamaan autonomiset ja motoriset toimintoni niin täysin? Selvästi jokin toinen olento asui sisälläni, painellen ohjauspaneelini nappeja ja vääntäen vipuja! Hixson kysyi demonilta: ”Miten pääsit häneen sisälle?” ”Kirjallisuuden kautta,” se vastasi, viitaten perinteisen kiinalaisen lääketieteen (TCM:n) kirjallisuuteen, jota itämaisen lääketieteen lääkärit (OMD:t) lukevat akupunktiosta, rohdosvalmisteista, kuppauksesta, moksibustiosta ja gua shasta. Sitten Hixson kysyi: ”Voivatko asiakkaat joutua demonisoiduiksi shiatsu-hoitoa vastaanottaessaan?” ”Kyllä,” demoni vastasi, ja aivan kursailematta Hixson ajoi sen ulos.

Jälkikäteen minua harmitti, ettei hän ollut ristikuulustellut demonia sen enempää. Minulla olisi ollut rekkalastillinen kysymyksiä. Jumala kuitenkin sai minut sittemmin vakuuttuneeksi siitä, että minun oli parempi kysyä oivallusta ja ymmärrystä Häneltä kuin demonilta. No niinpä. Mutta miksi olin niin järkyttynyt siitä, että olin saanut demonin itämaisesta lääketieteestä? Miksen ollut helpottunut, kun pimeyden agentti paljastui ja joutui lähtemään? No ensinnäkin siksi, että petetyksi tuleminen on kurja yllätys. Toiseksi olin tuhlannut vuosikymmenen verran kovaa työtä parhaassa iässä. Jo kirjan kirjoittaminen ja editoiminen vaati minulta yli neljä vuotta. Demonin mukaan se sai otteen minusta tämän intensiivisen tutkimustyön ja opiskelun aikana. En siis pelkästään menettänyt jotain, vaan myös vahingoituin, koska minusta oli tullut pimeyden agentti, paholaisen huumemuuli, joka kuljetti henkistä huumetta sisälläni! Lisäksi vielä elämäni suuntavaisto kääntyi ylösalaisin; luottamukseni siihen, että pystyn valitsemaan viisaasti, oli järkkynyt.

Kyselin Herralta selityksiä alkaen oudoista demonisista manifestaatioista: Miksi demoni ilmestyi liikkuvassa voimakentässä pääni ympärillä? palkeiden kuuloisessa hengityksessä? käsien läpsytyksenä? jalkojen tömistelynä?

Herra vastasi, että jalkojen töminä oli demonin yritystä pysyä paikoillaan ja puolustaa omistajuutta sen oletetulla toimialueella, minun ruumiissani. Demonit viittaavat isäntänsä kehoon ”kotinaan” (Matt. 12:44). Jalat voivat edustaa kiinteistön omistajuutta. Omistajalla on oikeus seistä ja kävellä kiinteistöllään; muut ovat tunkeilijoita, jollei heitä ole kutsuttu. Antiikin ajan Lähi-idässä kiinteistökaupat vahvistettiin siten, että maan myyjä antoi ostajalle kenkänsä. Tämä oli konkreettinen kauppakirjan tapainen todiste, joka osoitti, että oikeus seistä maa-alueella oli siirretty myyjältä ostajalle (Ruut 4:7-8). Niinpä demoni jyskytti jalkaani maahan puolustaakseen väärää vaatimustaan. Mutta Jeesus antoi meille vallan ”polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita meitä” (Luuk. 10:19). Vapautuspalvelu on häätö, joka suoritetaan laitonta vuokrasuhdetta vastaan.

Reiden läpsyttäminen tai yhden käden taputus oli demonin yritystä pyytää muita henkiä apuun tuossa tilanteessa. Itämaisissa kulttuureissa on tapana taputtamalla kutsua apua. Esimerkiksi japanilaiset taputtavat herättääkseen ja houkutellakseen henkiä shinto-alttareilla; intialaiset taputtavat kutsuakseen palvelijoita. Mutta Mr. Hixson oli kieltänyt muiden, ulkopuolisten demonien asiaan puuttumisen jo rukouspalvelun alkajaisiksi, joten demoni taputteli turhaan. Se oli tuomittu harjoittamaan zen-buddhalaista koania “millainen ääni syntyy yhden käden taputuksesta” ilman toivoa valaistumisesta.

Herra näytti minulle, että demoni manifestoi voimakenttänä pääni ympärillä, koska TCM:n (energialääketieteen) omaksumiseni oli pääosin älyllistä. Minulla oli ainoastaan pään tietoa siitä, kuinka energiaa käsitellään. Jumala tuntui viittaavan siihen, että jos olisin uskonut tai harjoittanut sitä syvemmällä tasolla, olisin kokenut ja välittänyt enemmän sen voimaa. Ehkäpä koko kehoni olisi verhoutunut voimakentäksi? Ehkäpä olisin tuntenut voimakentän säteilevän silmistäni tai käsistäni tai vatsastani? Kieltämättä minulle ei ollut koskaan ollut täysin luonnollista ja helppoa soveltaa kiinalaista lääkintämallia. Se oli aina tuntunut minulle vieraalta, eikä vain siksi että se oli Kiinasta, vaan koska se oli outoa.

Kaikki johtui siitä omituisesta asiasta nimeltä Qi (äännetään ”chi” tai ”kii”) ja sen manifestaatioista, liikkeistä ja toiminnoista. Länsimaalaiset kääntävät Qin “elinvoimaksi”, “elämän voimaksi” tai “biosähköksi,” ja vertaavat sitä elektromagneettisiin ilmiöihin kehossa. Muinaiset kiinalaiset oletettavasti löysivät nämä ilmiöt paljon ennen kuin modernit lääketieteelliset laitteet kuten EKG, EEG ja EMG ne löysivät ja paljon ennen kuin sähköterapia- ja magneettikenttälaitteet kykenivät tätä simuloimaan. Mutta Qihin liittyi jotain ainutlaatuista ja outoa, mikä haastoi tieteelliset selitykset ja näppärät itä- ja länsimaiset selitysmallit. Qi tuntui olevan jotain enemmän kuin vain kehon tuottama ja kudoksien johtama sähkövirta ja magneettikentät joita se lähetti. Koska en ollut “sinut” Qi-käsitteen kanssa, olin aina lähestynyt terapiaa analyyttisesti ikään kuin älyllisenä harjoituksena, en koskaan intuitiivisena. Suhtauduin energiamalliin työkaluna, kuin oman olemukseni luontaisena puolena, joten se ei koskaan kiinnittynyt pysyvästi minun persoonallisuuteeni. Niinpä demonin ensisijainen perusta toimia minussa tuli mieleni kautta.

Demonin aiheuttama palkeenomainen hengitys paljasti yhteyden ilman, hengityksen ja hengen välillä. Herra näytti minulle, että muinainen kiinalainen merkki Qille, heprean sana ruach ja kreikan sana pneuma ovat kaikki yhtäpitäviä: Ne kaikki viittaavat samaan ilmiöön: ilma, henkäys, ja henki. Varhaisin merkki ei-lääketieteelliselle Qille on symboli nousevista pilvistä, sumusta tai höyrystä; ja loogisena jatkeena hengitys, kuten henkilön uloshengittäessä kylmässä ilmassa; ja rinnastuksena henki. Samoin heprealainen sana ruach tarkoittaa tuulta; ja laajennettuna hengitys, erityisesti voimakas uloshengitys; ja rinnastuksena älyllisen olennon henki. Kreikkalainen sana pneuma on sama: se tarkoittaa ilmavirtaa, puhallusta, henkäystä, hengitystä tai rinnastuksena henkeä.

Kiinalaiset näkevät Qin elintärkeänä elämän perustana, joka antaa elämän ja ylläpitää sitä. Heprean ja kreikan sanat sisältävät myöskin tämän merkityksen. Vanhassa testamentissa sana Ruach tarkoittaa Jumalan Henkeä, joka liikkuu luomisessa vetten yllä (1 Moos. 1:2) sekä Jumalan henkeä (”henkäystä”), jonka Jumala puhalsi ihmiseen tehdäkseen hänestä elävän olennon ainutlaatuisena sieluna ja henkenä: ”Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento” (1 Moos. 2:7). Samalla tavalla Uudessa testamentissa sana pneuma tarkoittaa jumalallista Henkeä – ”Jumala on Henki” (Joh. 4:23) – ja muistuttaa liikkuvaa ilmaa tai tuulta: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita” (Joh. 3:8).

Vastaavasti Qi viittaa henkeen, joka on henkäyksen tai ilmavirran kaltainen. Mutta minkälaista henkeä tarkoitetaan? Raamatussa asiayhteys paljastaa, onko kyseessä jumalallinen henki (Jumala, Pyhä Henki tai Kristus), ihmisen henki tai yli-inhimillinen henki (enkeli tai demoni). Esimerkiksi ihmisen henki on kyseessä seuraavissa jakeissa: ”Elian henki on siirtynyt Elisaan” (2 Kun. 2:15) ja ”Henki tosin on altis, mutta liha on heikko” (Mark. 14:38, FB38). Sitä vastoin seuraavissa jakeissa kuvataan demonia: ”Herran henki siirtyi pois Saulista, ja Herran lähettämä paha henki alkoi ahdistaa häntä” (1 Sam. 16:14) sekä ”Heti kun Jeesus nousi veneestä, häntä vastaan tuli hautaluolista mies, jossa oli saastainen henki” (Mark. 5:2).

Henki, joka yhdistetään Qihin, ei voi olla jumalallinen kristinuskon tarkoittamalla tavalla, koska kiinalainen kulttuuri nousee shamanismista, kungfutselaisuudesta, taolaisuudesta ja buddhismista, ei kristinuskosta. Qihin yhdistettävä henki ei ole Jumalan Henki, Pyhä Henki tai Kristuksen Henki, vaan ihmisen henki ja/tai paha henki. Ihmisen henki on varmasti aina mukana missä tahansa tavoitteellisessa toiminnassa, ja ihmisen hengellä on valtaa tuottaa haluttu tulos: ”… Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa” (1 Moos. 11:6). Ne, jotka opiskelevat energialääketiedettä, oppivat, että energia seuraa aikomusta samalla tavalla kuin keho seuraa pään antamaa suuntaa. Energiahoitojen mestarit ovat hyvin taitavia keskittämään tahtonsa päästäkseen tiettyyn lopputulokseen. Tässä mielessä energialääketiede on ihmisen hengen tuottamaa.

Mutta miten energialääketiede voi kutsua esiin demonin? Yleisesti ajatellen energiaparantaminen on uskolla parantamisen osa-alue. Yliluonnollisen lopputuloksen odotus luonnollisin keinoin on uskolla parantamista; niin on myös odotus non-sequitur -lopputuloksesta eli sellaisesta, joka ei loogisesti seuraa käytetyistä metodeista. Uskolla parantaminen on hengen maailman kutsumista mukaan toimintaan. Siten demoni voi takertua energiahoitojen reppuselkään, tai itse asiassa minkä tahansa Qigong-toiminnan, joka edistää ja johtaa Qitä sellaiseen lopputulokseen, joka ylittää inhimilliset tai luonnolliset keinot.

Kiinalainen lääketiede on erityisellä tavalla ja erottamattomasti kietoutunut yhteen kiinalaisen uskonnon kanssa, koska se on synteesi mystisiä uskomuksia ja toimintatapoja, ensisijaisesti taolaisuutta, mutta myös shamanismia ja kungfutselaisuutta. Taolainen kosmologia yhdistää maailmankaikkeuden alkuperän tyhjiöön tai kaaokseen, ei Jumalaan, ja selittää elämän luonnonvoimien vuorovaikutuksena erillään Jumalasta. Taolaiset parantamiskeinot näyttävät ihmisen luonnon kuvana, ei Jumalan kuvana. Ihminen on mikrokosmos; ilmastokuvio; energiakuvio. Nämä taolaiset ajatukset on kehitetty jin-jang -teoriaksi ja viiden elementin teoriaksi ja ne yhä edelleen hallitsevat kiinalaista lääketiedettä vielä kahden vuosituhannen jälkeen. Monet ajattelevat, että taolainen luomisajatus ei haittaa, koska taolainen parantamisen taide kuvastaa yksinkertaisuutta, kohtuullisuutta ja elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa. Mutta taolaisuudessa on eri sanoma ja sillä on merkitystä Jumalalle. Taolaisuus korvaa Jumalan tyhjyydellä, luonnolla ja luonnonvoimilla.

Taolaisessa praktiikassa tai epäjumalien palvonnassa kiinalainen lääketiede väistämättä kutsuu demonin ilmestymään minun ja asiakkaani välille, halusin sitä tai en. Silloin kun nostan ja ohjaan Qitä, minua voimistaa jokin enempi kuin ilma jota hengitän ja energia jota tuotan; minua käyttää itämaisen lääketieteen demoni. Minulle tämä selittää yhden saatanan nimityksistä, joka on ”avaruuden henkivaltojen hallitsija” tai ”ilmavaltojen hallitsija” (Ef. 2:2).